top of page

Haavoittuvuuden hyväksyminen on ovi toisen ihmisen maailmaan

Maalaus: J-P Löfberg

Eräs ihminen totesi minulle hiljattain, kuinka vastoinkäymisten myötä hänelle on avautunut aivan uusi todellisuus: kuinka elämä todella voi satuttaa. Ja kuinka henkinen kipu on todellista sille, kehen sattuu.


Pettymyksen aallonpohjasta ei niin vain nousta katsomalla peiliin ja sanomalla hymyssä suin itselleen, kuinka kiitollinen on tästäkin aamupalasta. Kun ruoka ei mene kurkusta alas, siitä on vaikea olla kiitollinen. Kun pelkkä peiliin katsominen laukaisee ahdistuksen, on helpompi peittää peilit huovilla. Joskus pakeneminen on ainoa keino ylläpitää edes jonkinlaista toimintaa.


Kipu on todellakin todellista. Se ei ole henkistä laiskuutta tai asenneongelma. Joskus ärsyttää se narratiivi, kuinka omia tunteita voisi ikään kuin vaihdella kaukosäätimellä vain tekemällä terveellisiä valintoja. Jokainen valitsee mieluummin hyvät aamufiilikset, jos vain voi. Tätä voi olla vaikea ymmärtää, jos oma elämä on ollut varsin helppoa. Joskus ainoastaan omakohtainen kärsimys antaa näkökykyä toisen vaikeuksiin.


Haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden hyväksyminen osaksi itseä on kuin näkymätön käytävä toisen ihmisen maailmaan.

Onko toisaalta kenenkään elämä helppoa? Onko ihmistä, jolla ei ole vastoinkäymisiä ja aallonpohjia? Kaikki eivät luhistu vaikeuksien alle, mutta jokainen voi samastua hetkellisiin voimattomuuden kokemuksiin. Jos ihminen ei löydä tietä ulos omasta täydellisyyden kuplastaan, hän ei pääse lähellekään sitä puutarhaa, joka avautuu yhteydessä muihin ihmisiin. Haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden hyväksyminen osaksi itseä on kuin näkymätön käytävä toisen ihmisen maailmaan.


Vahvuutta on antautua suruprosessille

Tällä viikolla Muusikkojenliiton järjestämässä freelancereiden hyvinvointipäivässä puhuttiin resilienssistä. Muusikko ja työnohjaaja Pauliina Valtasaari sanoi, että vastoinkäymisten kohdalla resilienssi ei ole sitä, että ei tuntuisi missään. Komppaan Pauliinaa. Kuin märkä sammal, jonka päälle tallataan, jää ihminenkin hetkeksi lyttyyn, kun elämä näyttää kengänpohjaa. Lopulta sammalmätäs kuitenkin paisuu takaisin pyöreään muotoonsa.


Vaikeita elämänkokemuksia ei tarvitse silti glorifioida. Ne tulevat kutsumatta. Ne ovat kuin katkera viini elämäsi maljassa. Vaihtoehtoinasi on niellä se, mitä lasiisi kaadettiin, tai jättää nielemättä. Jos valitset jälkimmäisen, vaarana on jäädä jumiin vaikeisiin kokemuksiin. Et voi päättää muiden puolesta eikä elämän lakia vastaan voi ihminen mitään. Ainoa mihin valtasi yltää, on oma asenteesi.


Logoterapian perustaja Viktor Frankl oivalsi tämän keskitysleirillä ollessaan. Hän jos kuka on saanut karmaisevan opetuksen siitä, kuinka ainoa asia, mitä olosuhteet tai muut ihmiset eivät voi sinulta riistää, on sisimpäsi. Suhtautumisesi elämään, vaikeisiinkin kokemuksiin. Mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti? Miten voisit olla yhtä vahva kuin Viktor? Pitääkö sinun (ja minun) kuitenkin palata aamupeilin eteen lausumaan kiitollisuusmantraa?


0 kommenttia

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page