Moni miettii, voiko uskottomuudesta selviytyä. Se onkin ehkä vaikein parisuhteen kriiseistä. Se sekoittaa ei pelkästään arjen, vaan myös suunnitelmat lähitulevaisuudelle ja kenties loppuelämälle. Missä asutaan? Miten nukutaan? Mitä enää puhutaan? Uskottomuuden tuhovoima on valtava ja tulee usein yllätyksenä myös uskottomalle osapuolelle.

Kriisejä on niin monenlaisia kuin on kriisiin ajautuneita ihmisiä. Silti ihmisyyteen liittyy paljon myös jaettua. Sanotaan, että se mikä on intiimiä, on yleistä. Niin myös uskottomuuden paljastumiseen liittyvät kivuliaat tunteet, siihen ajaneet sisäiset ristiriidat sekä toipumisen pitkä tie. Tässä tekstissäni esitän joitain näkemyksiä uskottomuudesta selviytymiseen, mitkä olen poiminut kirjallisuudesta ja työssä oppimastani.

"Ei voi olla totta!"

Kun uskottomuus paljastuu, ihmisen uskomusjärjestelmä särkyy. Järkyttävä tieto vie pohjan normaaleista elämän asioista. Kyky syödä, nukkua ja jopa ajantaju voivat kadota useammaksi päiväksi. Seuraa valtava psykologinen kriisi, jossa erilaiset reaktiot ja tunteet vaihtelevat olotilasta toiseen.

Jos voimme luottaa elämän jatkuvan kutakuinkin samalla tavoin, koemme turvaa ja elimistömme voi rauhoittua. Kun taas jotain ennakoimatonta tapahtuu, hallinnan tunne elämästä katoaa. Kun uskottomuutta ilmenee, luottamuksemme ihmisiin, rakkaudesta ja ennen kaikkea kumppaniin katoaa hetkessä. Muutos on niin valtava, että sitä on usein vaikea edes uskoa.

Oliko kaikki sittenkin valhetta?

Ihmisen sisäisen uskomusjärjestelmän särkyminen on psyykkisen trauman keskeisin syy. Kun jotain täysin odottamatonta tapahtuu, sisäistä turvaa ylläpitävä kivijalka saa vakavan vaurion. Yhtäkkiä mikään ei olekaan kuin ennen.

Ihmisen sopeutumiskyky ei usein riitä niin äkillisen muutoksen sietämiseen, minkä vuoksi mieli suojautuu kaaokselta. Seuraa sekava olotila, vaihtuvia tunteita sekä ruokahalun ja unen vievä voimakas stressireaktio kehossa.

Psyykkisen kriisin kulkua voisi kuvata spiraalinomaiseksi jatkumoksi, jossa erilaiset reaktiot tulevat ja menevät. Välillä tuntuu, että toipuminen edistyy, kunnes se ottaa jälleen takapakkia, ja jo kertaalleen läpi käydyt vaiheet ovat taas edessä.

Uskottomuus ei aina ole traumaattista

Psyykkisen trauman syntyminen edellyttää sitä, että tapahtuu jotain odottamatonta. "Puolisoni ei koskaan pettäisi minua", "Me pysymme aina yhdessä" ovat esimerkkejä uskomuksista, jotka saavat rajun kolauksen uskottomuuskriisissä. Kaikilla meistä ei kuitenkaan ole yhtä luottavainen olo kumppanin suhteen ja osalla on historiassaan petetyksi tulemisen kokemuksia.

Osassa kulttuureista uskottomuus on jopa odotettavaa. Jos oletus on, että kumppanilla tulee olemaan muitakin partnereita suhteen aikana, niiden tapahtuessa tieto uskottomuudesta ei välttämättä tule valtavana yllätyksenä eikä traumaattista kokemusta synny.

Länsimaisissa kulttuureissa uskollisuus on kuitenkin merkittävä ja yleisesti jaettu perusarvo. Suuri osa tuomitsee syrjähypyt ja kokee ne äärimmäisen kivuliaina. Tämän vuoksi luottamuksen uudelleen rakentaminen eli vaurioituneen uskomusjärjestelmän korjaaminen on pitkä prosessi, jonka keskeisimmäksi kulmakiveksi nousee yhdessä rakennettu ymmärrys koko tapahtumien vyyhdistä.

Uskottomuudella on pitkät juuret

Usein kriisiä käsitellessä puheisiin muodostuu selkeä roolijako, jossa toinen on pettäjä ja toinen uhri. Tämä asetelma on lähtökohtaisesti oikeutettu, mutta pitemmän päälle käytettynä ei välttämättä auta kriisistä selviytymisessä. Se sysää kaiken vastuun pettäjälle, mikä toki onkin totta itse uskottomuuden osalta.

Kuitenkin syvempää hallinnan tunnetta kriisille voi saada sitä kautta, että kykenee näkemään oman osuutensa parisuhteen tilanteelle ennen uskottomuuden alkua. Usein sitä nimittäin edeltää joukko erinäisiä vaikeuksia, kuten runsasta riitelyä, pitkittynyttä kuormitusta, valtataisteluja sekä jomman kumman puolison henkilökohtaisia kasvukriisejä. Näihin ratkaisu ei ole uskottomuus, mutta ne yleensä tekevät suhteen haavoittuvammaksi huonoille valinnoille. Kun ymmärtää oman vaikutuksensa kriisin synnyssä, voi olla hieman helpompi ymmärtää, miksi toinen luopui jaetusta rakkaudesta.

Yhteisen tarinan luominen

Uskottoman puolisolle "miksi?" on kaikista oleellisin kysymys toipumisen eri vaiheissa. Uhri haluaa ymmärtää, mitä toisen päässä liikkui, kun tämä päätti uhrata koko suhteen hetken mielihyvän takia. Mikäli kyseessä oli pitempi salasuhde, voi olla vielä vaikeampi ymmärtää toisen tekoja. Kysymystulva auttaa uudelleen järjestämään mielikuvaa tapahtumista. Ikään kuin niillä voisi peruuttaa jotain tai saada osallisuuden kokemuksen tilanteisiin, joista itse jäi törkeällä tavalla ulkopuoliseksi. 

Uskottoman puolisolle harvemmin riittää yksittäiset keskustelukerrat ja ensimmäisenä mieleen tulevat selitykset kriisin syille. Toipumiseen hän tarvitsee eri näkökulmien analysointia ja toistoja jo saamiinsa vastauksiin. Tämä on kuin ison luun pureskelua, joka sitten hiljalleen päättyy kun luuta on saanut riittävän kauan jauhaa jättäen sen välillä rauhaan ja palaten sitten taas uudelleen sen pariin.

Faktojen kertaaminen usein turhauttaa uskotonta mutta se on oleellinen, jos ei oleellisin, osa toipumisprosessia. Traumaattisen tapahtuman kokeneen ainoa keino selvitä kriisistä on punoa tapahtuma osaksi elämäänsä ja integroida se osaksi henkilöhistoriaansa. Tämä tapahtuu pääosin puhumalla. Uskottomuuden kokeneen täytyy saada puhua tapahtumista niin kauan kuin kokee sille tarvetta.

Kestääkö suhde loputonta trauman käsittelyä?

Joskus käy niin, että kriisin käsittely pitkittyy. Molemmat turhautuu, kun tapahtumia ei pystytä jättää historiaan ja niiden puheeksi otto äityy riidaksi. Molemmat kokevat yksinäisyyttä. Näissä tilanteissa uskottoman puoliso saa usein moitteet siitä, että ei pääse yli riittävän nopeasti. Onko kriisien käsittelylle olemassa yleistä eräpäivää?

Ihmiset toipuvat eri tahtiin järkyttävistä tapahtumista. Osin siihen vaikuttaa geenit ja osin aiemmat elämänkokemukset. Ylipäänsä psyykkinen kestävyys ja resilienssi vaikuttavat ihmisen kykyyn selvitytyä elämän takaiskuista. Toinen oleellinen tekijä toipumisen kannalta on se, miten pari onnistuu yhdessä jakamaan kokemaansa.

Tunteiden ilmaiseminen, salliminen, myötäeläminen ja niistä irti päästäminen ovat keskeisiä osaprosesseja kriisin käsittelyn aikana. Jos riitely ja mykkäkoulu, töihin tai päihteisiin pakeneminen taikka puhumattomuus ja teeskentely estävät tunteiden käsittelyn, kriisi pitkittyy. Pareille tarkoitetussa kriisiterapiassa keskiössä ovatkin yleensä tunteet, joita ilman terapeutin tukea on vaikea käsitellä rakentavassa hengessä.

Jaana Mäntykoski
psykologi, terapeutti